“Intiimi henkilökuva taidemaalari Henry Wuorila-Stenbergistä, jossa hän purkaa suhdettaan taiteen tekemiseen sekä luovan prosessin myrkyttymiseen.”

Taiteilija Henry Wuorila-Stenberg on aina käsitellyt maalaustaiteensa avulla ihmisen uskoa, katoavaisuutta ja kuolemaa. Lopulta hän on ajautunut tilanteeseen, jossa hän joutuu kyseenalaistamaan omat motiivinsa, sillä taiteen tekeminen on ajanut hänet moraaliseen umpikujaan. Taiteilijan identiteetti on tuonut mukanaan myös rahan, vallan- ja kunnianhimon; asioita jotka aiheuttavat kipua. Voiko taiteilija tavoitella menestystä ja pysyä nöyränä? Myrkyttääkö raha tekemisen? Mitä taiteilijan identiteetistä jää jäljelle, jos taiteen tekeminen loppuu?

Elokuva esittää katsojalle intiimin, meditatiivisessa tilassa toteutetun äänitteen, jonka aikana Henry uppoaa syvälle omaan tajuntaansa ja kohtaa itsensä dialogin keinoin. Tässä tilassa läsnä on rakkaus, mutta läsnä on myös Syyttäjä. 

“Kaikessa, mihin olen lapsuudestani lähtien turvautunut, on maalaus ollut mukana. Haluni, maailmankatsomukseni, pyrkimykseni – myös itseltä salatut – ovat siinä olleet läsnä ja vieneet sitä eteenpäin. Tiellä eheytymiseen maalaaminen on ollut traaginen, ristiriitaa kasvattava. Se on mahdollistanut erillisestä minästä vapautumisen vain hetkeksi. Se eheyttää pinnallisesti ja siitä tulee pakko, tuomio matkalle, joka vie yhä syvemmälle alitajuisiin maailmoihin. Maalaus vie ristiriitaisten voimien lähelle ja kohti energioita, joita en kykene hallitsemaan. Jos maalaaminen yhtyy itsekkäisiin pyrkimyksiin – kunnian- ja vallanhimoon, ahneuteen ja takertuvaan haluun tai vihaan – se voi johtaa syvälle ja aikaansaada loistavia maalauksia. Mutta samalla nämä aktivoituneet voimat tuhoavat ihmisen.” -H. W-S.